Ay-liike ja työttömyys.
Ymmärrän toki entisenä ay-aktiivina ja luottamusmiehenä tämän kannan hyvin. Että, jäsenien etuja on puolustettava aina ensisijaisesti jotka, ovat siellä työelämässä. Siis, heidän jotka kuuluvat Liittoon ja saavat sitten tuota ansiosidannoistapäivärahaa tms..vastavaa. Jos, jäävät työttömäksi. Perinteisesti ay-liike kuitenkin kautta historian siis perustamisestaan lähtien...ay-liikkeen arvoihin on keskeisesti kuulunut myös niiden ihmisten puolustaminen jotka, kuuluvat pitkäkaistyöttömiin eivätkä tuota ansiosidoinnasta enää saa..No, niin työttömillä on omat etujärjestösnä...mutta, niiden ääni EI vaan koskaan, ole kuulunut viimeisen 20 vuoden aikana tarpeeksi laajalla volyymilla sitten 90-luvun laman...jolloin todella suuriosa suomalaisista myös putosi tuolta ansioturvasta kokonaan ulos ja kun työttömyys jatkui niin myös työelämästä....ja joutuivat tyytymäätän tähän perusturvaan..Käsi sydämelle nyt toverit...Onko todella 6 e /päivä 120e/kk...teistä joilla on hyvät palkat liikaa niille osalle ihmisille joita nyt jatkossa ei edes tilastoida, Suomessa kun ei ole virallisesti sitten vähävaraisia eikä köyhiä. Kiitos, meidän porvarihallituksen ja sen tekemän linjauksen Siis oikeesti...liikaa..monelle kun käteen jää ainostaan jotain 568 e ehkä sen verran ...millä luulette ihmisten oikeasti tulevan toimeen? ja nöyryytentäänkö ihmisiä edelleen juoksemaan vielä sosiaaluukulle hakemaan toimeentulotukea..jotta, tässä maassa voi asua...;Minä haastaisin nyt myös AY-liikettä laajalla rintamalla mukaan talkoisiin itseään katsomaan oikeesti peiliin...Vaikka tulevat neuvottelut ja sopimukset ova kiven alla ja varmasti vaikeat ovat ne olleet ennenkin..Kysyn missä on oikea SOLIDAARISUUS nyt...vai annetaako olla yhteiskunnan ulkopuolella tämä yhteiskunta kun jakautunut JO!! ajat sitten niihin jotka selviät ja niihin jotka eivät.....heillä kun ei töitä ole vieläkään...Mitä nyt pätkiä jotku saaneet tehdä? Nämäkin ihmiset jotka nyt ovat tämän "uuden talouslaman" uhria...hekin putoavat...Ja kun sillä alimmalla sosiaaliluokalla menee huonosti, yhteiskunnan rapautumien silloin kun näinkin pitkään harrastetaan Suomeesa tätä uusliberalismista talouspoliittakaa..niin seuraavat putoava ryhmä on keski-luokka....sit ylempi sosiaalinen keskiluokka...Tästä asiasti kansanedustaja Erkki Tuomioja varoitti Helsingin Työväentalolla jo aikaa sitten. Nyt on aika oikeesti ottaa takaisin ne vanhat kunnon sosialidemokraattiset aate-arvot sieltä kellarista poies sieltä kaapista. ja jättää kiistat ay-liikkeen parempaan aikaan...SDP: ei puolueena enää pelastu millään ilmapallo tempauksilla..nyt on tekojen aika...Ihmisiä ja arvosteluaan politiikkaan ei ole syytä aliarvioida...jos, pelastettavaa kerra on...Vai kannattako jäädä laakereidelle makamaan. Ja luottamaan ihmisten polittiseen muistiin...Joka tunnetusti lyhyt? Ihmisten arvostus mitaan nyt oikeissa teoissa. Sanat pelkästään eivät enää riitä...myös nämä ihmiset äänestävät tulevaisuudessa jos, ei muuten niin jättävät yhä suurempi osa äänestämättä....sekin on kannanotto. Kestääkö suomalainen demokratia oikeesti tämän? Sitähän voidaan sit selitellä että, äänestysprosentti jostain syystä demareilla nytlaskenut...Uskoteko itse sellaiseen, Käsi jälleen sydämelle joka sykkii vasemmalla ei oikealla....
Anteeksi jälleen kirjoitusvirheeni..enemmän ajattelen...itse asiaa. Anteeksi.t.Anjusa..
Anteeksi jälleen kirjoitusvirheeni..enemmän ajattelen...itse asiaa. Anteeksi.t.Anjusa..
Ansiosidonnainen ja toimentuloturva Ammattiyhdistysliikkeelle on ansiosidonnaisen työttömyyspäivärahan ...
Ansiosidonnainen ja toimentuloturva
Ammattiyhdistysliikkeelle on ansiosidonnaisen työttömyyspäivärahan ja toimeentuloturvan eron säilyttämisestä tullut uusi "elämänlanka". Ymmärtääkseni se perustuu siihen ajatukseen, että ammatillisesta järjestäytymisestä ja työttömyyskassan jäsenyydestä täytyy järjestelmässä olla taloudellista etua työttömyyden kohdatessa. Kaiketi se pitää sisällään myös tutun ajatuksen kannustamisesta: parempi pysytellä järjestäytyneenä työelämässä kuin ryhtyä elämään tukien varassa. Voi olla, että jokin muukin tärkeä perustelu liittyy tähän viime keväänä yllättäen vahvistettuun - toistaiseksi viimeiseen - kolmikantasopimukseen. Tässä virityksessä on kuitenkin muutamia mietteliääksi laittavia kohtia:
- Ansiosidonnainen päiväraha jatkuu 500 päivää ja sen päätyttyä on päästävä töihin vaadituksi ajaksi, muuten putoaa toimentuloturvan varaan. Joillakin tämä ansiosidonnainen on jo lähtökohtaisesti niin matala, että toimeentulon kanssa on todellisia ongelmia;
- Toimeentuloturvalle ajauduttaessa myös jäsenyys ammattiliittoon katkeaa eivätkä maksut työtömyyskassaankaan taida tulla ensimmäisenä mieleen - hyvä kun joten kuten hengissä selviää.
- moni työelämästä toimentulotuelle pudonnut jää miettimään, mihin se solidaarisuus ja yhteenkuuluvuus juuri ehkä elämän vaikeimmassa kriisissä katoaa? Työelämässä olevat ajattelevat ymmärrettävästi omia työsuhteen ehtojaan; eikö mitään keinoa ole löydettävissä solidaarisuuden osoittamiseksi marginalisoituvia ihmisiä kohtaan?
- työttömien ja eläkkeelle jäävien putoaminen pois ammatiyhdistysliikkeen yhteisestä edunvalvonnasta on vaikeasti ratkaistava kysymys. Löytyisikö historiasta tai muualta maailmasta toisenlaisia esimerkkejä?
Minulle tulee mieleen tällaisessa tilanteessa vain yksi tapa osoittaa solidaarisuutta ja sen soveltajana oli - kukapas muu kuin Mahatma Gandhi. Hänen ratkaisunjsa oli elää samanlaisilla ehdoilla kuin millä köyhimmistä köyhin kanssaihminen joutui elämään. Hänen taistelunsa johti hänet äärimmäisen yksinkertaiseen elämäntapaan suhteessa ravintoon, pukeutumiseen ja jopa terveydenhoitoon. Gandhin yksihampainen hymy ei ollut huolimattomuutta vaan osoitus periksiantamattomasta yhteenkuuluvuudesta heikoimmassa asemassa olevia kanssaihmisiä kohtaan. Myös hänen valitsemansa poliittisen taistelun keinot olivat hyvin poikkeuksellisia.
Tästä seuraakin yksi kysymys: entä jos ryhdyttäisiin taistelukeinona yksinkertaistamaan ja pelkistämään elämää?
Olisiko niin, että Gandhin periaatteita soveltava, ammatillisesti järjestäytynyt ihminen kieltäytyisi toimentulotukea korkeammasta työttömyyspäivärahasta?
Tuo voisi olla oikeasti myös oikea ...
Tuo voisi olla oikeasti myös oikea poliittinen linja..Näin saataisiin tuota toimeentuloturvaan myös ehkä helpommin niitä korotuksia että, ihmiset oikeasti tulisivat myös toimeen eikä ihmisiä enempää nöyryyttäisi ihmisinä...tarkoitan nyt näitä indeksikorotuksia...Mutta, realisti kun olen ja itsekin entinen ay-aktiivi joka myös todella pienituloisten naisten etuja aikanaan puolustin ja hekin joutuivat nostamaan aikoinaan kanteen työantajaansa vastaan joka oli Valtio. Tuon taistelun kyllä voittivat. Mutta, eivät mitään solidaarisuutta kyllä saaneet muilta...niin sen verran tunnen ihmisiä minäkin...että, enpä usko että, suomalaiset suostuvat;)
Tuo yhteiskunnallinen raju rakennemuutos nyt samalla kun käynissä...niin, kyllä käytännössä sitten on niin..että, ns.vanhat ammattiryhmät pienevät tai katoavat kokonaan..näin kävi esim.kirjapainoalalla..eli pakkohan sielläkin oli ihmisten koulututtaduttava uuteen ammattiin. Erijuttu sit saivatko kaikki töitä.. Tuolla Rouva Kaisan blogissa oman tarina minäkin kerroin...Sitten vielä tämä kun avoimia työpaikkoja kyllä on mutta, tuo hakijamäärän suhdeluku saattaa olla sellainenkin että, 1;100 ellei isompi...Eli yksi avoin työpaikka ja sata hakijaa. Viimeksi kun työelämässä olin itse Sisäasianministeriössä minäkin..niin suhdeluku minun kohdallani oli 1:60. Sain tuon paikan koska, minulla oli esittää ainoana hakija että,olin suorittanut siinä jossain vaiheessa Eviran hygienapassin joka aivan tuore;)..työn kuva kun sitä edellytti ja pätkä työ tämäkin...Tähän ns. Bermuudan pyhään kolmioon kun ihmiset väkisin sitten putoavat..niin, eipä sieltä niin vaan nousta...Varsinkin jos, sinulla vielä niin hyvä tuuri että, siinä rytäkässä, kun menetit työpaikkasi, asuntovelat ehkä päällä...avioero; ym.ym.) ja mitäs muuta ulosottoviraviraiset ja takaajat...niin revi siinä huumoria...Vaikka haluaisit maksaa velkasi mutta, fyrkat vaan ei riitä..Ei niitä sinun henk.koht. velkoja siellä toimeentuloluukulla katsota (lasketa) edes meno-eräksi...Mitäs olet mennyt asuntovelkaa tms.muuta tekemään. Tiukat nuo mitkä lasketaan toimeentulotukeen kuuluviksi menoiksi eikä tänäpäivänä kaikki edes pääse sinne velkajärjestelyihin vaikka haluaisivat....Aivan kun ihmisillä nyt olisi muitaikin menoja? niitä vain ei saa olla.....Nooh...tuolla kun kommentoinnut aikaisemmin tästä aiheesta..Niin kaiken kokeena ja siitä kuiville selvinneenä...jopa uudelleen aviotuna;) tiedän minäkin mitä on yh-huoltaja oikeesti tuolla Bermuudan pyhässä kolmiossa olla...ellen olisi omanut hurttiahuumoria tuskin tässä olisin..Todellinen SOLIDAARISUUS sitten tuli sieltä kohtalontoverilta yh-isältä samassa rapussa kun asuttiin...siinä tuli eräätkin vessapaperirullat ja kahvipaketit ja leivät jaettua.;) Jopa kahvinkeitin...häneltä kun katkaisiin sähkö..tuli sit aamukahvit keittämään aina minun kahvinkeittinkeittimällä minulla sentään sähkö...enpä kysynyt...valinta kun hänellä oli maksaako sähkölasku ajallaan...vai ostaako kolmelle ala-ikäiselle sillä fyrkalla leipää...silläkin rahalla.Aika sossuun kun oli vasta parin viikon päästä hänelläkin...eli sellaista reaaliaikasta selviintymistä päivästä toiseen. Usein sitä keskenämme huulta heittiin ettei meidän tarvitse maksaa mistään selviintymisreissuista tai kursseista onneksi kenelläkään ei tarvetta edes osallistua itse...joita yritykset järjestivät tuohon aikaan työntekijöilleen. Meille selviintyminen itse elämässä tuolloin oli arkipäivää ja todella kovaa tuolloin..ei puhuttakaan että, autoa olisi voinut pitää..hyvä jos puhelin. Sanomalehdet piti lukea kirjastossa..ja bussilippuun hintakin että, miettiä piti ostanko vai enkö. Leivonko leivän itse..vai raaskinko ostaa tuoreena kaupasta.. Sitten kuulla vielä joltain tärkeältä kouluviranomaisilta v-mäistä utelua yh-huoltajalta? Miksi et laita lastasi jääkiekkoharrastuksen pariin?? Siis millä fyrkalla??
Itseäni kun aina suututtaa kovin tämä puolustelu että, menisivät töihin? Entä jos onkin niin että, niitä töitä vai ei saa tai niitä ole? Enemmänkin pitäisi tämä yhteiskunnallinen rakennemuutos joka nyt menossa ottaa sinne suurennus lasin alle. laittaa..ja kysellä mitä korvaavat työpaikat oikeesti tehdään...eli vastuuta laittaisin edelleen tämän maan hallituksen taholle...Olenkos minä nyt ihan tyhmä, minusta kun se hallituksen päätehtävä edelleen turvata edes jonkinlainen työllisyys..? Ja tuo työttömyysprosentti kyllä nyt jo liian korkea...Eivät kaikki voi perustaa niitä omia yrityksiään ei tämä Starttiraha nyt suuri ole...jos, sinulla ei oikeesti ole itselläsi lisärahoitusta tai riittäviä takauksia niin eivät pankit niitä uusia lainoja jakele Bisnes is bisnes ja Mooses on Mooses...Kaikilla ei siis mahdollisuusta edelleenkään näin työllistyä..jos, vaikka henkilökohtaisen konkurssin kerran olet jo kokenut..? Mitenkäs näiden ihmisten käy? Sinulle sanotaan että, sinähän olet yrittäjä? Miksi et työllistä itseäsi? Sinullahan on osaamista...Huh...Ihmisiä tämä systeemi oikeasti NÖYRYYTTÄÄ...ja auta armias jos, sinulla sitten vielä siinä vaikka lapsi tai useampi huolettava..jonka puolesta ja oikeuksista joudut taisteluun...Enpä tiedä onko tässä Stadissa instanssia jota en läpi olisi käynyt minäkään..Yhdellekään en hyviä arvosanoja pysty antamaan. Tästä byrokraattisesta tiedonkulusta kun ihmettelemistä jo sinänsä? Pitäisi tehdä minunkin siitä humoristinen kirja eräänlainen selviintymistarina...varmasti tulisi myyntimenestys...voisin jopa tienata oikeesti?))Aina optimistinen kun olen..kaikesta kokemuksista huolimatta...tai ehkä just..siksi..
Ja kyllähän minä tuo ymmärrän ay-liikkeen linjauksen...mutta, niin tuossa sekä sinä ja minä todetiin...entä sitten kun sieltä ansiosidoinnaiselta pudotaan veks...eikä töitä horisontissa edelleenkään..eikä sit..eikä. sit...eikä sit..Näiden ihmisten puolesta ei tässä Suomessa minun mielestäni edelläänkään tuo ääni kuulu tarpeeksi sinne päätökseen eli päättäjille asti...ja uutta väkeä kun tulee koko ajan... jotka tuosta ns.sanotusta hyvinvointiyhteiskunnan rakentamasta sosiaalisesta turvaverkosta edelleen putovat kylmästi rotkoon...
Voihan se minunkin kohtaloni lopullinen olla liittyä metsäkaartiin...ja tulla toimeen metsänantamilla:)) Ja Stadilainen ku olen niin sieltä edelleen Stadia puolustan jousipyssyllä sit..käpyjä ammuskellen että nämä on minun marjamaani.nyt. Eräänlainen naispuolinen Robin Hood..ehkä.. Mistä sitä voi ihminen koskaa tietää mitä on kulman takana...ei mistään;)
tsau;Anjuska..
t.Anjuska
Ehdottaisin myöskin työttömäksi joutuneille samanlaista sopeutumis ...
Ehdottaisin myöskin työttömäksi joutuneille samanlaista sopeutumis eläkettä
kuin kansanedustajille myönnetään.Olisihan siitä mukavampi lähteä lomalle ilman
työn rasitetta.Ja olisi ainakin tasapuolisuus osittain taattu, vaikka työtön on
varmasti pienemmiltä ansioilta joutunut luopumaan.
anjusalla on minusta tuossa asiaa ...
anjusalla on minusta tuossa asiaa ja tuo ihan hyvä henkilökohtaisempi tarinakin. Mutta sitä en usko, että nykyoloissa keskiluokkaa päästettäisiin putoamaan(Minä en siis tässä määritä keskiluokkaa minkään kauluksen värin mukaan). Kyllä meille jää yhteiskunta jossa 2/3:lla tai vähintään 1/2 :lla menee ihan hyvin, niin että nämä ihmiset ihan normaalisti pystyvät elämään, ja siis ylläpitämäänkin sitä kulttuuria joka puolestaan tämän normaaliudenkin määrittää. Nämä ihmiset myös sitten antavat tukensa tälle menolle, eikä sen syrjäytyneen väen elinoloista ja ongelmista tarvitse kenenkään välttämättä niin paljon piitata. Poliisia, vartointibisnestä ja vainkeinhoitoa se enemmän työllistää ja slummeja synnyttää mutta ei muuta.
Minä olen aikanani ollut jäsenenä kahdessa ammattiliitossa joista toisessa SAK:hon kuuluvassa pitkään. Sitten tulin pitkäaikaiseta työsuhteesta saneeratuksi kortistoon 45 vuotiaana(vähän jo 90-luvun laman laman jälkimainingeissa). Se oli minulle se 500 ansiosidonnaista ja ei sitten millään sitä ensimmäistäkään katkopaikkaa, ei minkäänlaista, puhettakaan siitä että mitään varsinaista työpaikkaa enää olisi saanut.
No minä en päätynyt sossun asiakkaaksi vaan lähdin pääkaupunkiseudulta. Muutin ostamaani pientä maapaikkaa kunnostelemaan pari sataa kilommetriä pääkaupinkiseudulta pohjoiseen. Asuntoani pääkaupunkiseudulla en kuitenkaan myynyt vaan vuokrasin sen, en siksikään kun en siitä mielestäni niin paljon olisi tuolloin saanut. No tuo bisnessideani, maapaikan kunnostaminen vapaa-ajan kohteeksi ja myyminen kovempaan hintaan ei sitten osoittautunutkaan niin lupaavaksi johtuen tämän maapaikan sijainnista(ei yksin maantieteellisestä). 4 vuotta siivoilin ja kunnostelin tuota maapaikkaa, ja vähän kokeilin pinessä pläntissä mansikanviljelyäkin, sitten myin sen pois saamatta voittoa joskaan ei juuri tappiotakaan. Niistä siivosus/kunnostustöistäni en kyllä mitään palkaksi saaanut jäämään.
Se tämän keikan akana kärjistetysti esillle tuli, että jos et nykyoloissa mihinkään eturyhmään kuulu(olet vaan kansalainen ja ajautunut tilaan, jossa olet ikäänkuin pelkästä elämästäsi joutunut bisneksen tekemään), niin on tällainen mahdoton tilanne silloin jos kuitenkin yrität taaplailla samoilla kentillä bisnestä yrittäen mitä nekin jotka eturyhmiin kuuluvat. Esim. joku nainen joka vastaavassa tilanteessa päätyy tekemään omasta kehostaan bisnestä ei tällaista juttua voi kokea ainakaan toistaiseksi vielä.
Vaikka itselläni nuoruuteni maaseudulla eläneenä olikin realistisempi kuva maaseutuolsuhteista, niin osoittautuivat nekin vielä odotuksiakin kieleteisemmiksi. Väkisin näitäkin asioita siinä epäsuorasti vielä alkoi esille tulla, vaikka niitä kuinka välttämään pyrin.
Työnantajat(pienyrittäjät ja maanviljelijät mukaan lukien) pyrkivät markkinoilla sekä etujärjestöjensä ja politikkoihin päin lobbauksellaan tietenkin vahvistaman niitä rakenteita jotka tukevat heidän monopolististisia asemiaan. Työntekijät niinikään pyrkivät samoin etujärjestöjensä ja politikkoihin päin lobbauksellaan vahvistamaan omia monopolistisia asemiaan työmarkkinoilla. Tästä seuraa se että jo näiltäkin osin niin työnantajat kuin työntekijäammattikunnatkin päätyvät olemaan vastaan niitä jotka tavarantuotannosta ovat syrjäytyneet tai jotka sieltä on syrjäytetty,ja varsinkin niitä vastaan jotka kuitenkin pyrkivät tai uhkaavat päästä mukaan asemiin tavarantuotantoon joko omistajina tai työntekijöinä. N.s. passiiviväestön yleensä tämä taho mieltää pelkäksi taakaksi, eritysisesti niiltä osin mitä tämän väestön ei katsota elävän säästöjään syöden, mitä jälkimmäistä ei kuitenkaan juuri edes katsota esiintyvän. Ei edes selvän realiomaisuuden syönnin eli köyhtymisen myönnetä olevan muuta kuin niiden kustannuksella elämistä joiden käsissä omistajina/työntekijöinä keskeinen tavarantuotanto ja laskujen kirjoitus on. Tämä ei kyllä mielestäni ole muuta kuin härsikiä propakantaa ja asioiden väristelyä omaksi eduksi.
Minä olen onnekseni vielä vähän perinyt ja ennen muuta kaikesta paskasta huolimatta onnistunutkin sijoituksissani, niin että nyt näyttäisi menevän siedettävästi. Uhkana on kuitenkin se että elvyytykseen nyt leviteltyjä varoja aletaan rokottaa minun kaltaisiltani sekä passiiviväestöltä leikaten inflaatiollakin(ja siten heikommilla indekseillä olevaa ja yleensä myös pienituloisempaa passiiviväestöä tässä painottaen) nousukauden koittaessa.
Olisi se kohtuullista rokottaa tämä lasku niiltä joiden eduksi nämä rahat nyt on levitettykkin(yritystuet/veronkevennykset), sillä niitä ei nyt ole levitetty lainkaan sosiaalisin perustein. Valitettavasti näin en kuitenkaan usko tapahtuvan, tästä kertoo jo sekin mitä veroja ja maksuja nyt kaavaillaan kiristettävän ja nostettavan.
Suokaa anteeksi. Olen tosi kyyninen. Luottamusmiehenä ...
Suokaa anteeksi. Olen tosi kyyninen. Luottamusmiehenä olen ollut kolmattakymmentä vuotta.
En jaksa euroista. Ihminen vaan pudotetaan. Ei demaritkaan ole löytäneet mitään avainta tähän. Resursseja hukataan: "olet tullut yritykseen vain tekemään vahinkoa, eikä sinusta ole mihinkään". Miksi me kehitymme vain ulkoistettaviksi?
Olen ollut 35 vuotta tällaisessa maailmassa, siitä 2/3 luottamusmiehenä. Pääni on täynnä. Myös täynnä ratkaisuja. Voisimmeko puhua selkokieltä?
Kun Hesari nyt jaksaa taas intoutua ...
Kun Hesari nyt jaksaa taas intoutua mollaamaan ay-liikettä, esim. nimeämällä liikkeen uskonnoksi (Juha Akkanen kolumnissaan), niin haluaisin jatkaa selkokieltä. AY-toiminta työpaikalla on yhden työelämän osapuolen edunvalvontaa. Emme ole lahko vaan täysjärkisiä ihmisiä, jotka ryhmänä ilmaisemme, mitä haluamme ja vaadimme ja mitä emme hyväksy. Sitten kun osapuolilla on kaikki oleelliset tiedot aloitamme neuvottelut.
Minä ainakin olen aina puolustanut kaikella taidollani - kun enempään en pysty - niin määräaikaisia kuin vakinaisiakin. Perusteetta ei ketään saa pudottaa. Määräaikaisuuslainsäädäntöön (kuten vuokratyö-/ulkoistamis-) pitää saada muutoksia. Määräaikainen ei uskalla ilmaista itseään.
Ja kaikenlaiseen ilmaiseen työhön (esim. aikuisten harjoitteluun tms.) pitää saada rehellisemmät pelisäännöt.
Vastaa
Kirjaudu sisään osallistuaksesi keskusteluun.