Kummallista, ettei presidenttiehdokkaiden joukossa ole kärkitilalla Erkki Liikasta, jolla olisi parhaat mahdollisuudet kerätä ääniä yli puoluerajojen. Kielitaitoinen, kokenut, edustava, päivänpolitiikan ulkopuolella oleva henkilö, jolla on verkostoa monella taholla. Suomen Pankissa on ennenkin oltu kasvamassa korkoa predidentin tehtäviin.
Hyvä kielitaito on ehdoton vaatimus. Ei riitä, että pystyy sanomaan opettelemansa lauseen vieraalla kielellä tai lukemaan paperista puheenvuoronsa. Täytyy osata keskustella epävirallisissa ja odottamattomissakin tilanteissa. Erkki Liikasella kielitaitoa riittää.

Rakennusliiton puheenjohtajan Kyösti Suokkaan ehdotus Pekka Haaviston nimeämisestä vasemmiston yhteiseksi presidenttiehdokkaaksi on pohtimisen arvoinen. Meillä ei ole tällä kertaa asettaa peliin ehdokasta, joka voisi voittaa Sauli Niinistön. Jos Niinistö ei ole mukana, oma ehdokas kannattaa asettaa. Jos on, silloin kannattaisi tukea Haavistoa, joka olisi koko vasemmiston ja vihreiden yhteinen ehdokas.

Petri Partanen saattaa olla oikeassa, ja se surettaa minua suuresti.

Missä piileskelee muuten kaverini Leonardo De CAPRIO?
Mutta asiaan: Erkki Liikaselle yksinkertaisesti ei!
Kaipaammeko todella enää ainuttakaan "Savon mafian koulukunnan" tuotetta todella tärkeälle pystille tässä rosoisessa maassa?
EKP:n haarapankin pääjohtajan tuoli ei toimi enää automaattisena presidenttihautomona. Näillä politiikan uusilla ja, itse tehdyillä, ikävystyttävän golbaaleilla kotimaisilla maailmanmarkkinoilla.
Kyllä Eki puhua osaa, jopa monella kielellä ja paljon, mutta jotain aivan ratkaisevaa puuttuu.
Tämän maailman ongelmia ei enää ratkaita pelkillä numerojen vääntämisellä.
Heinäluoma epäilyttää pahasti. Monestakin syystä, kuten myös menneen ajan kevyen kirjallisuuden apostoli - Lasse Lehtinenkin.

Pekka Haaviston Vihreille sattui eduskuntatyössään takitinen täysmoka:
Kun menivät yhdessä vasemmiston ja eritoten PERSSUOMALAISTEN kanssa allekirjoittamaan välikysymyksen sinänsä paremman tutkinnan ansaitsevasta kepuleiden hätäisenä poliittisena sivutuotteenaan väsäämästä paskalaista.
Demarit sen sijaan pysyttelivät viisaasti erossa koko paperista. Sillä jos aloitteessa on persuomalaisten puumerkki, sellainen paperi ei näissä lähtökohdissa ole allekirjoittamisen arvoinen. Piste.

Mutta mennään vielä Pekka Haavistoon ja unohdetaan kokonaan Vihreät.
Kyseessä on erittäin fiksu yliopistomies todellisella meriilistalla:
EU/UNEP/YK lukuisine erikoistehtävineen puhuvat paljon puolesta. Eikä vakinnaisen luennoitsijan paikkaa NATON-koulussa Saksan Oberammergaussa voi kukaan väheksyä.
Kaikki nämä paikat yhdessä ja erikseen. Ne tuovat rautaista, koko ajan päivittyvää maailmanpolitiikan kokemusta ja ainutlaatuisen suhdeverkoston. Jollaista harvalla tässä maassa on.
Minä kutsun näitä hyvinkin puoltaviksi tekijöiksi. Kaverilta joka myös on käynnyt kouluja Lipposen hallituksessa.

Mutta aikaa on. Sitä on vielä rutkasti.
Suurimpana haasteena ovat ylivoimaisesti jo ovella odottavat edukuntavaalit joihin meille demareille on arvottu mahdollisimman huonot lähtökohdat. Nyt on aika tehdä yllätys.
Minulle oli jättiyllätys Manchesterissä Labour konventin valitsema Ed Miliband. Mies tuntemattomasta - joka nappasi puheenjohtajuuden veljensä nenän edestä. Ja uskalsi heti puhua asiasta jota moni moni demarikin on viimeiseen saakka kaihtanut: On aika harpata vasemmalle ja tunnustaa taas sitä mitä ennenkin.
Ja gallupeissa Labout kannatus nousi kuin pyssyn suusta lupaavaa vauhtia ylämäkeen.
Minä suosittelen aivan tosissani tämän tapahtuneen nopeaaa kertaamista.
Jos velipoika David olisi voittanut, Labour tuskin koskaan olisi palannut entisekseen.
Olisi vaan taas kerran tullut yksi sellainen, todella pahan sivumaun kaikessa jälkeensä jättänyt, nyt Cityn huolellisella avulla valmiiseen David Miliband kuosiin puvustettu kalpea "tonyblairklooni". Keskustalainen poliitikko.