Vasemmistoliiton puheenjohtaja Paavo Arhinmäki oli mukana lauantaiseurassa tänään 14.11. 2009; keskustelun eräässä vaiheessa hän määritteli itsensä "tulenpunaiseksi" vasemmistolaiseksi.
Sisällöt ja kannanotot lopulta määrittävät aatteen radikaalisuuden. Työväenliikkeen arvoperinnössä radikaalisuuden mitta on ihminen ja ihmisyys itse, Parta-Kallea lainatakseni. Purppura on se toivon väri, jota jo vanhojen työväenyhdistysten lipuissa tavoiteltiin, ei niinkään punaisen muut eri vivahteet.
Tulipunaisuus viittaa pikemminkin fanaattisuuden perimmäiseen olemukseen; käydä kuumana asioiden puolesta - ja olla kylmä suhteessa ihmisiin. "Palava jää" onkin fanaattisuudesta käytetty, melko tunnettu kansainvälinen ilmaus.
En nyt halua väittää, että Arhinmäen Paavo olisi kylmä ihmisten suhteen, vaikka hän keskustelussa nimenomaan painotti sitä, että hän ei ole sosialidemokraatti.
Seurataanpa siis tarkkaan, millä tavalla Paavo A. tuota tulenpunaisuuttaan tarkemmin määrittelee meille purppuraa aatteelisena symboolivärinään pitäville.
Rehellisesti - mitä omintakeista Paavo A. on tuomassa vasemmistolaiseen ajatteluun?

Muistan ajan sodan päättymisestä, en ymmärtänyt mitä veljemme kommunistit
tarkoittivat sanomalla miksi menitte sotaan. Olisivatko olleet tryytyväisiä
Neuvosto komennon alla, en usko aivan sitä, luulen poikien yrittävän puhdist-
taa sillä omaa häpeäänsä koska useimmat olivat käpykaartissa. Tiedän mistä
puhun koska tunsin hyvin henkilön,hän oli siskonikanssa naimisissa ja joka
tavalla erittäin raukka mieheksi.Aiheutti perheelleen pelkkää pelkoa ja
ahdistusta juopottelullaan ja käytöksellään.