Työttömien työharjoittelu pakkotyötä?
Työttömien ns. aktivointitoimet voivat monestikin olla nöyryyttäväksi koettua toimintaa: kaikki varmaan ovat kuulleet ala-arvoisista kursseista ja työnantajalle ilmaisesta työharjoittelusta, joka kuitenkin on täysin samaa työtä kuin muut, palkkaa saavat työntekijät tekevät. Roskien keruu, pannulappujen virkkuu jne. kuuluvat tähän samaan sarjaan.
On toki olemassa hyviäkin työvoimakursseja ja toimivaa työhön aktivointia, mutta tässä jutussa puhun vain näistä tämän järjestelmän todistetusti olemassa olevista varjopuolista.
Näihin aktivointitoimiin on työttömän osallistuttava sen uhalla, että joutuu muutaman viikon karenssiin (eli työttömyyskorvausta ei saa) ja toimeentulotuestakin vähennetään 20 %. Kukapa esim. korkeakoulutettu tai kouluttamatonkaan, mutta omalla alallaan ammattitaitoinen työtön haluaisi vapaaehtoisesti kulkea ulkona oranssissa liivissä "roskapiikin" kanssa, jos hakee aivan muunlaista työtä? Pannulappujen virkkaamisesta tai "uimakoulusta" puhumattakaan. Tai, mikä ehkä vieläkin pahempi, tehdä samaa työtä kuin on ennenkin tehnyt, mutta nyt vain työttömyyskorvaus ja 8 e/pv ylläpitokorvaus "palkkanaan", hyvinpalkattujen ammattilaisten rinnalla? Työttömän kanssa ei edes solmita työsopimusta, joten hänellä ei ole mitään turvaa suhteessaan "työnantajaansa".
On tietysti olemassa pahempiakin tapoja alistaa ja nöyryyttää ihmistä, mutta siitä huolimatta, tällaisen tavan "aktivoida" työttömiä ei pitäisi olla sivistysmaassa lainkaan sallittua.
http://www.ihmisoikeudet.net "on Amnestyn Suomen osaston, Ihmisoikeusliiton, Suomen YK-liiton ja Suomen Oneworld-portaaliyhdistyksen yhteinen hanke. Hanketta ovat rahoittaneet opetusministeriö, opetushallitus ja ulkoasianministeriö. Yhteistyökumppaneina lisäksi useita suomalaisia kansalaisjärjestöjä ja opettajatyöryhmä."
Ko. sivustolla kerrotaan pakkotyöstä seuraavaa:
"MITÄ ON PAKKOTYÖ JA MISTÄ SE JOHTUU?
Ihmisen alistaminen pakkotyöhön on äärimmäistä riistoa. Pakkotyön teettämisen keinot ovat moninaiset. Ihmisiä siepataan ja orjuutetaan. Valtio voi pakottaa ihmiset palkattomaan työhön, samoin sotavoimat. Ihmiset voidaan pakottaa töihin sitomalla heidät jatkuviin velkasuhteisiin. Osa laittomien maahanmuuttajien tekemästä kotityöstä lähenee orjuutta.
Riistolle alttiimpia ovat aina yhteiskunnallisesti kaikkein heikoimmassa asemassa olevat. Niinpä pakkotyötäkin tekevät yhä useammin naiset, lapset, etniset tai rodulliset vähemmistöt ja maahanmuuttajat. Yleensä pakkotyöhön päätyviä ihmisiä yhdistää kuitenkin köyhyys.
Pakkotyö on vahvasti talouteen sitoutunut ilmiö. Kansainvälisen työjärjestön ILO:n sopimuksissa pakkotyöllä tarkoitetaan kaikkea työtä, joka tehdään pakotettuna ja rangaistuksen uhan alla ja johon työn tekijä ei ole suostunut vapaaehtoisesti. Rangaistus voi tarkoittaa esimerkiksi joidenkin oikeuksien menettämistä."
Voi vain kysyä, että ketä tämä pakkotyöjärjestelmä palvelee? Sata-komitean äskettäinen ehdotus nostaa aktivointitoimiin osallistuvan lisäkorvaus 120 euroon/kk kertoo paitsi työhön kannustamisesta, myös siitä että ilmaista työvoimaa käyttävät yksityiset yritykset ja yhdistykset haluavat jatkaa tätä toimintaa. Valtiollehan tämä systeemi tulee äärimmäisen kalliiksi: työttömyyskorvausten maksamisen lisäksi valtio menettää ne verotulot, jotka se saisi jos ko. työtön palkattaisiinkin oikeaan työsuhteeseen ko. työpaikkaan ja hänelle maksettaisiin palkkaa.
Työttömien ilmainen työharjoittelu on alkanut jo 1993 työmarkkinatuen säätämisen yhteydessä, mutta myös demarien ollessa hallituksessa sitä on jatkettu ja "kehitetty". Nytkään ei tunnu, että kukaan vasemmistopuolueissa vastustaisi tätä monesti ihmisarvoa alentavaa järjestelmää. Voin vain kysyä: MIKSI?
Minua inhottaa kuinka toisista ihmisistä tehdään ...
Minua inhottaa kuinka toisista ihmisistä tehdään erilaisia työntekijöitä. Vammaisia ja työttömiä kätetään raakasti hyväksi työmarkkinoilla. Työ on leikkityötä, josta ei makseta oikeata palkkaa. Minä olen ollut kaksi kuukautta hyvin palkatussa työvoimatoimiston maksamassa työssä, jossa tein samaa työtä kuin muutkin palkkalaiset. Laki muuttui ja rahaa ei enää tullutkaan. Kieltäydyin kaikesta muutama euro päivässä työstä. Jouduin joka tapauksessa käymään sosiaaliviraston luukulla ja minua ei haitannut karenssit. Sosiaalivirasto on mennyttä aikaa. Työvoimaneuvonta kyllästyi minuun, koska en hyväksynyt heidän sääntöjä. Nykyään opiskelen ja taidan tehdä sitä loppuelämäni, jottei tarvitse alistua työharjoitteluihin yms. eikä kumartaa sosiaalivirastoa kohti. Jotkut ovat onnellisia tukityössä. Minä en ollut.
Tuija K. kyseenalaistaa nykyisen työllisyyspoliittisen ajattelun ...
Tuija K. kyseenalaistaa nykyisen työllisyyspoliittisen ajattelun kuten tulin minäkin tehneeksi blogissani täällä Uutispäivä-Demarin blogipalstoilla jokunen aika sitten: blogini työstä on luettavissa osoitteessa
http://blogit.demari.fi/leonardodaverde/archives/211
Hienosti perusteltu näkemys ja kertomus eräästä ...
Hienosti perusteltu näkemys ja kertomus eräästä työväenliikkeen perimmäisestä tavoitteesta eli työn orjuudesta vapauttamisesta, Leonardo da Verde! Kunpa vain päättäjämme ja edustajamme pystyisivät pitämään nämäkin asiat mielessään, kaiken sen härdellin ja henkisen paineen keskellä, missä he joutuvat päivänsä viettämään.
Vastaa
Kirjaudu sisään osallistuaksesi keskusteluun.